lauantai 29. tammikuuta 2011

Lauantaihepuli

Tänään on ollut taas niitä päiviä, jolloin partapojille ei riitä sitten yhtään mikään liikunta. Svensson ja Bellman selvästi tiesivät, että mulla on vapaapäivä. Ja vapaapäivä taas merkitsee partapoikien mielestä sitä, että ollaan aamusta iltaan ulkona lenkkeilemässä ja leikkimässä. Vaan kun ihan noin se ei vaan voi mennä..
Aamupäivällä ohjelmassa ihan kelvollisen pituinen eli tunnin lenkki. Sen jälkeen täytyi kiiruhtaa jumppaan, johon olin ilmoittautunut. Se ei sitten mennyt partapojille jakoon olleenkaan. Ne olivat väkisin tunkemassa mukaan ulos, vaikka kuivattelivat vielä aamupäivälenkin jälkeen suihkutettuja tassujaan.

Urheiluvaatteet on partapojille sama kuin koiralenkki, tai treeni tai mikä tahansa muu, kunhan siihen kuuluu koira. Rautalankaahan siinä taas tarvittiin, että voitiin pojille vääntää sellainen yksinkertainen asia, että ''vaikka nyt mulla on ulkoiluhousut jalassa, ei mennä lenkille, vaan minä menen jumppaan.''
No, pitkin hampain kaverit jäivät kotiin, ja Svensson juoksi työhuoneen ikkunaan katselemaan perääni ja tihruttamaan muutaman krokodilinkyyneleen.

Zumbatunti oli mainio ja sen jälkeinen Power Core -tunti aivan yhtä mainio. Mukavaksi onneksi Lotta oli samassa jumpassa, ja sovimme partistreffit jumpan jälkeen. Svensson ja Bellman saivat lohtua kamalan pitkän -peräti kaksi tuntia- yksinolonsa jälkeen oloa helpottamaan, kun Lotta kera Tildan ja Taffyn tuli meille lenkille.
Tehtiin puolentoista tunnin kävelylenkki metsäpolulla ja metsätiellä, ja nyt nuo karvakaverit ovat vihdoinkin rauhoittuneet ja ilmiselvästi sitä mieltä, että päivän liikunta-annos alkaa kelvata:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti