Svenssonin ja Bellmanin treenikalenterissa oli paimennuksen vuoro jälleen tänään. Svenssonin kanssa käytiin tarjoamassa lambeille ohjattua liikuntaa kahden session verran, Bellman juoksutti lampaita yhden treenin innolla.
Svensson oli vielä hieman väsynyt viikonlopun rankasta (mutta ah niin antoisasta) paimennuspäiväistä, ja homma hoituikin tänään hieman kuin hidastetussa elokuvassa. Ekana treeninä oli poispäinajoa, ja ajoittain tehtävä suoritettiinkin ihan mallikkaasti, mutta kovin, kovin hitaanlaisesti. Ulkona Svensson on tehnyt poispäinajoa jo aika hyvin, mutta sisällä pienessä tilassa se on vähän epävarma, kun lampaat ovat niin kovin lähellä.. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka lampaat innostuisivat jaakaamaan pientä partacollieta!
Toinen treeni oli tänään hakukaariharjoitus, ja siinä Sven-Göran onnistuikin oikein hienosti. Eipä olisi uskonut, että vielä viime vuonna hakukaaret menivät lähes poikkeuksetta ihan persiilleen, kun piti sännätä sata lasissa kohti lampaita, ''enkä mä mitään hakukaaria ehdi tehdä kun on niin kiire''...Joten eteenpäin on menty, ainakin vähän:)
Bellmanin kanssa jatkettiin siitä mihin viime kerralla jäätiin eli tehtiin ihan peruskuljetusta. Beltsu oli tänään varsin innokkaalla paimennusfiiliksellä, ja suuntaa vaihdettiin pienellä haukun säestyksellä:) Kyllä tuosta hiekkapojasta kasvaa mainio paimenpoika, kunhan se saa vielä lisää itseluottamusta. Hassua, että agikentällä Bellman on kuin tulta ja tappuraa, mutta lambien kanssa kovin nöyrää poikaa!
Paimennustreenien jälkeen vetäistiin vielä tunnin lumikenkälenkki ja tampattiin lenkkipolku siedättävämpään kuntoon ennen pakkasia, joita toivottavasti on taas tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti