![]() |
| Jalkapuolipotilas Svensson nukahtaneena pihalla pallo suussa. |
Paimennustreeni meni kyllä oikein hienosti. Svensson sai kunnian hakea lampaat pihatosta, ja Svensson hoiti homman todella mallikkaasti. Kun avasin oven ja menimme Svenssonin kanssa pihalle, lampaat tietysti ryntäsivät toisesta ovesta sisään lampolaan. Menimme perässä lampolaan, ja kerroin Svenssonille, että lampaat pitäisi saada ulos => Svensson hoiti homman, lampaat ulos, ja ovi kiinni. Ajoimme lampiset toisen oven eteen, josta Marika nappasi neljä lammasta treenipaikalle. Svensson katseli tyytyväisenä vierestä, ja sitten päästiinkin saman tien treenaamn ihan kunnolla.
Svenssonin eka sessio meni ihan hienosti, enkä kovin pitkää treeniä sen kanssa ottanutkaan, kun sillä oli alla tuo tärkeä lampaidenhakutyö. Svenssonin jälkeen pääsi kehiin Bellman, joka teki hommia hyvin siihen asti kun treeniä tuli odottamaan toinen koira, joka kävi aivan erityisen kuumana. Beltsu paineistui toisen koiran älämölöilystä niin kovin, ettei oikein halunnut tehdä hommia. Kyllä Beltsu lopulta kokosi itsensä ja teki pari mukavaa kuljetusta, mutta se oli silminnähden tyytyväinen, kun pääsi autoon huilaamaan.
Svenssonin toinen treeni ei ehtinyt kunnolla alkaakaan, kun se loukkasi itsensä. Jätin Svenssonin istumaan ja odottamaan, kun itse kävelin vähän matkan päähän tarkoituksena lähettää Svensson lampaiden luo. Svenkka lähti aivan yllättäen ennen kuin annoin luvan, säntäsi lampaiden luo ja taisi napsasta yhtä lammasta pehvakarvoista, ainakin sen suusta löytyi hirveän iso kasa villaa...
Olin hieman kiukkuinen, sillä Svensson ei ole tehnyt tuota pitkään aikaan, viimeksi varmaan viime kesänä. Se on ollut hyvin hanskassa, mutta nyt taisi olla herralla kevättä rinnassa, grr. No, pidin puhuttelun ja Svensson oli kovin pahoillaan:) Ja sitten se alkoi nostella toista etujalkaansa. Ajattelin, että se on vain venähtänyt, mutta kotona sitten huomasin, että kannuskynsi repsotti ikävästi. Henkka lähti viemään potilasta lääkäriin, jossa potilas sitten rauhoitettiin, ja revennyt kannuskynsi otettiin kokonaan pois. Nyt Svensson sairauslomalla ja antibioottikuurilla. Toivottavasti Svensson oppi taas tästäkin jotain.
Koska Svensson ei voinut enää treenata, vaihdoin pikaisesti koiria ja otin Bellmanin kanssa toisen treenin. Olin tosi tyytyväinen, että Beltsu teki töitä kuin mitään häiriötä olisi siellä koskaan ollutkaan. Koiranhan ei pitäisi tietenkään ottaa paineita tuollaisista, mutta tuo Pusuhuuli on hieman pehmonsorttinen partis. Tai ehkä se vain esittää olevansa:)
Harmittaa vietävästi, että joudumme Svenssonin kanssa jättämään ensi lauantain agikisat väliin. Mutta onhan Bellman sentään mukana niissä geimeissä. Jospa niitä nollia alkaisi pikkuhiljaa tulla...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti